Tutkimusuutisia

Monitieteiselle Coreco-hankkeelle kansainvälistä huomiota

Coreco-hankkeessa selvitettiin puuviljelmien ekosysteemipalveluiden sosiaalista kontekstia Uruguayssa. Tutkimus on huomioitu arvostetussa Nature...

Lapsuudestaan asti lihavilla lisääntynyt sairastumisriski kansantauteihin

Lapsuuden ylipaino lisää sokeritaudin ja sydäntautien riskiä aikuisiässä. Riski normalisoituu henkilöillä, joista tulee ei-lihavia aikuisia.

Liikunnan lisääminen parantaa verisuonten terveyttä nuorilla

Turun yliopiston sydäntutkimuskeskuksen ja Paavo Nurmi -keskuksen tutkimuksessa osoitettiin vapaa-ajan liikunnan myönteinen vaikutus terveiden nuorten...

Itämeren rahtimäärien kasvuennusteet varovaisia

Satamissa odotetaan rahtimäärien verkkaista kasvua vuonna 2012. Odotuksia varjostaa uuden taloustaantuman mahdollisuus.

Tuijottava ja lasittunut katse johti tutkijat hypnoositilan jäljille

Hypnoositilan olemassaolosta saatiin vahvaa näyttöä tarkkailemalla hypnoosiherkkää henkilöä silmänliikekameran avulla.

Tutkijat löysivät kaksi uutta planeettaa

Turun yliopiston Tuorlan observatorion tutkija Samuli Kotiranta ja brittiläisessä Hertfordshiren yliopistossa työskentelevä Mikko Tuomi ovat ainoina suomalaisina onnistuneet löytämään planeettoja.  

Tutkijakollegiumeihin uusia jäseniä

Turun yliopiston luonnon- ja lääketieteen tutkijakollegium sekä ihmistieteiden tutkijakollegium ovat valinneet yhteensä 17 uutta tutkijaa.

Turun yliopiston kasvibiologialle erinomainen arvio

Suomen Akatemian toteuttama tieteenala-arviointi toteaa Turun yliopiston kasvibiologian tutkimuksen erittäin korkeatasoiseksi ja kansainvälisesti vaikuttavaksi.

Stefania Barcan teokselle Turku Book Prize -kirjapalkinto

Turku-kirjapalkinto jaettiin ensimmäistä kertaa ympäristöhistorian konferenssissa Turussa.

Uusi huippuyksikkö selvittää immuunijärjestelmän yhteyksiä tulehdussairauksien syntyyn

Suomen Akatemia on valinnut yhdeksi uudeksi huippuyksikökseen Molekylaarisen systeemi-immunologian ja fysiologian –tutkimusryhmän, jossa on vahva edustus Turun yliopistosta. Nuoruusiän diabeteksen syntymekanismin selvittäminen on hankkeen yksi tärkeimmistä tutkimuskohteista.

Väitöksiä

Päättäjät eivät tunne suun terveydenhuollon arkipäivää

EHL Pirkko Paavolan sosiaalihammaslääketieteen väitös 24.2.2012

Työhön sitoutuminen ja sitouttaminen yritysten viestinnässä

FM Ville Virsun suomen kielen väitös 18.2.2012

Ravinnon vaikutus sukusiitosheikkouden ja yksilön kunnosta riippuvien piirteiden ilmenemiseen

FM Terhi Valtosen ekologian väitös 17.2.2012

Ei-markovisten avoimien kvanttisysteemien dynamiikka

MSc Ruggero Vasilen teoreettisen fysiikan väitös 18.2.2012

Sydänlihassolujen ohjelmoitu solukuolema leikkauksen aikana

LL Markus Malmbergin kirurgian väitös 17.2.2012

Dialogi on vastuullisen liiketoiminnan työkaluna rajallinen

KTM Salla Laasosen kansainvälisen liiketoiminnan väitös 17.2.2012

Keskuspankin itsenäisyydellä on merkitystä

VTL Aleksandra Maslowskan kansantaloustieteen väitös 17.2.2012

Lantanidien luminesenssi-ilmiöitä

FM Iko Hyppäsen kemian väitös 10.2.2012

Tuloverotuksen täysharmonisointi ei ole EU:ssa ajankohtaista

OTK Matti Urpilaisen finanssioikeuden väitös 4.2.2012

Kotipalvelun työntekijät tarvitsevat iäkkäiden ravitsemukseen liittyvää koulutusta

KM Vappu Salon kasvatustieteen väitös 3.2.2012

04.01.2010 10:19 Eeva Kaarlehto