Aerobiologian yksikkö

Aerobiologia tutkii eliöperäisiä ilmassa esiintyviä hiukkasia, kuten esimerkiksi siitepölyhiukkasia, siemeniä, itiöitä, mikrobeja, aineenvaihduntatuotteita sekä allergiaa aiheuttavia valkuaisaineita.

Aerobiologian yksikkö on osa Turun yliopiston ympäristöntutkimuskeskusta (TYYK).

Siitepölytiedotus

Siitepölytilanteen seuraaminen ja tiedotus on Turun yliopiston Aerobiologian yksikön päätehtävä. Olemme tuottaneet vuodesta 1976 alkaen siitepölytiedotteita koko maata varten. Suomessa on yhdeksän siitepölymittauspistettä, jotka kuuluvat eurooppalaiseen European Aeroallergen Network -havaintoverkostoon (ean.polleninfo.eu).

Suomen merkittävimmät allergiakasviryhmät ovat koivut ja heinät, joiden siitepölyistä saa oireita 10-20% suomalaisista.  Lue lisää siitepölytiedottamisesta ja siitepölyseurannasta.

Siitepölypäiväkirja

Siitepölypäiväkirja on internet-pohjainen maksuton oirepäiväkirja siitepölyallergian oireista kärsivill, johon havaintoja omista oireista. Tietokoneohjelma laskee oiretiedoista kuvaajan, josta voit seurata miten oireet ovat yhteydessä siitepölymääriin. Tietoja voi käyttää  arvioidakseen omaa herkkyystasoaan ja keskustellakseen oireiden hoidosta yhdessä allergiaa hoitavan lääkärinsä kanssa. Päiväkirjaan liittyvän tutkimuksen tavoitteena on kerätä tietoa allergiaoireista, jotta voitaisiin täsmentää eri allergiakasvien oirekynnysarvoja ja kehittää siitepölytiedotteita. Palvelu on tarkoitettu kaikille siitepölyallergiasta kärsiville. Käyttäjäksi rekisteröidytään nimettömänä, tarvitaan vain toimiva sähköpostiosoite. Lisätietoja päiväkirjan esittelysivulla.

Siitepölypäiväkirjaan pääset osoitteesta pollendiary.com

Maksullinen palvelututkimus

Lääketutkimusten ym. tarpeisiin on tilattavissa allergiakasvien siitepölykalentereita ja ajankohtaista sekä historiallista tietoa eri paikkakuntien siitepölypitoisuuksista.

Asumisterveystutkimukset. Kosteusvaurioituneissa rakennuksissa esiintyvä mikrobikasvu voi olla merkittävä terveysriski. Aerobiologian yksiköllä on maksullista palvelutoimintaa: analysoimme sieni- ja bakteeripitoisuudet ongelmarakennuksista peräisin olevista ilma- ja materiaalinäytteistä.
Laboratoriollamme on terveydensuojelulain 49 a § mukainen EVIRA:n hyväksyntä viranomaisille tarkoitettuja asumisterveystutkimuksia tekeväksi laboratorioksi.

Lisäksi materiaalien kontaminoitumisriskiä eri olosuhteissa voidaan testata pienimuotoisin tutkimuksin. Laboratoriossamme on valmiudet erilaisten eläin-, siitepöly- ym. allergeenien (huonepöly- ym. näytteistä) ja sienitoksiinipitoisuuksien määritetyksiin rakennusmateriaalinäytteistä ELISA-analyysein.

Lue lisää maksullisista palvelututkimuksista

Tutkimus ja koulutus

Aerobiologian keskeisiä tutkimusalueita ovat bioaerosolien immunokemiallisten tunnistamismenetelmien kehittäminen sekä siitepölykausien mallintaminen ja ennustaminen. Sieniekologisessa tutkimuksessa kehitetään mikrobi-DNA-menetelmiä tuleviin tarpeisiin.

 Lue lisää tutkimuksesta, julkaisuista ja yhteistyöprojekteista

Vuosittain järjestetään koulutustilaisuuksia asiakkaille ja siitepölytutkimusta tekeville yhteistyökumppaneille. Tulevia koulutuksia ja esimerkkejä aiemmista koulutustilaisuuksista ja  kokouksista:

Koulutus, kurssit ja kokoukset

  • Asiakaspäivä: Koulutustilaisuus rakennusmikrobiologisten näytteiden ottajille 15.12.2011. Tiedustelut aerobiologit@utu.fi, p. 02 333 6065
  • Sisäilman ja rakennusmateriaalien homeiden tunnistuskurssi 14.-15.12.2011 tai 15.-16.12.2011
    sisältäen  Mikrosienten tunnistuskurssin (12 h) sekä Näytteenottajakoulutuksen (4h) Kurssi on suunnattu erityisesti rakennusten mikrobinäytteitä (homesieniä) analysoivien ja tuloksia tulkitsevien laboratorioiden työntekijöille. Tiedustelut aerobiologit@utu.fi, p. 02 333 6065
    Alustava ohjelma
  • Siitepölyrinki 8.-9.12.2011  (Pollen working group) . Suomen siitepölyseurantaa tekevien laboratorioiden koulutus- ja yhteistoimintapäivät

Aiempia tilaisuuksia:

  • "Rakennusmikrobiologisten näytteiden otto ja tutkimustulosten käyttökelpoisuus oikeudessa" Ke 15.12.2010 12:00 - 16:00, Publicum 4, Turun yliopisto
  • Koulutustilaisuus rakennusmikrobiologisten näytteiden ottajille 14.12.2009, Ohjelma 
  • Sisäilman ja rakennusmateriaalien mikrosienten tunnistuskurssi 14.-17.12.2009 Ohjelma
  • Siitepölyrinki 30.11.-1.12.2009  (Pollen working group) . Suomen siitepölyseurantaa tekevien laboratorioiden koulutus- ja yhteistoimintapäivät
  • 4th ESA 2008 - European Symposium on Aerobiology.  Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö järjesti neljännen eurooppalaisen aerobiologisymposion Turussa kesällä 2008.

12.10.2011 10:09 Anna-Mari Pessi